På svenska    |    In English     

Mobiilisivusto »

Arvoasuntojen vuokraus

Vuokraturvalle on kolmen vuosikymmenen aikana kertynyt vahva kokemus vaativien arvoasuntojen vuokraamisesta. Arvoasunto on yleensä kohteena ainutlaatuinen, ja arvoasuntovuokraus vaatii tavallista enemmän asiantuntemusta.

Arvoasunnon vuokraus poikkeaa tavanomaisen asunnon vuokrauksesta siinä, että toimeksiannon asianmukainen hoitaminen edellyttää yleensä valmiita luottamuksellisia suhteita potentiaalisiin vuokraajiin. Vuokraturva on vuokravälityksen markkinajohtajana palvellut lähes kaikkia suurlähetystöjä ja suuryrityksiä jo vuosien ajan. Paras mahdollinen vuokraustoimeksiannon hoitaminen perustuu arvoasuntojen kohdalla verkottumiseen ja hyvään maineeseen.

Arvioimme asuntonne asiantuntemuksella ja tunnistamme lisäksi oikean kohderyhmän ja markkinointitavan. Arvoasuntoja vuokrataan kauttamme sekä kalustamattomina että kalustettuina. Lisäksi annamme vuokranantajalle ylimääräisen takauksen koko ensimmäisen vuoden vuokranmaksusta Vuokraturva-sopimuksen mukaisesti. Ohessa neljä toimintaamme käsittelevää artikkelia.

Helsingin Sanomien artikkeli 20.4.2007:
Vuokraturva välittää asunnot kemikaaliviraston väelle (pdf)

Ylen TV-uutiset 19.4.2007
Vuokraturva välittää asuntoja kemikaalivirastolle

Nelosen TV-uutiset 1.6.2007
Kemikaalivirasto aloitti toimintansa

Expatrium –lehden ulkomailla asuville suomalaisille suunnattu artikkeli (pdf)

Vuokraturvalla on asiakkainaan puhtaasti arvoasuntoihin keskittyneitä sijoittajia, jotka ovat jo vuosia luottaneet Vuokraturvan näkemykseen ja palveluun arvoasuntoja vuokratessaan. Asiakkainamme on myös säätiöitä ja yhdistyksiä, jotka vuokraavat vaativimmat kohteensa kauttamme. Lisäksi on hyvin tavallista, että ulkomaankomennuksen ajaksi arvohuoneistonsa vuokraavat perheet käyttävät palveluitamme.

Vuokraturva etsii vuokra-asuntoja myös kemikaaliviraston työntekijöille. Tähän tarkoitukseen etsitään kaiken kokoisia ja hintaisia asuntoja ympäri pääkaupunkiseutua. Helsingin kaupunki järjesti välityspalveluista tarjouskilpailun, jonka Vuokraturva voitti saaden maksimipisteet jokaisesta arvostellusta osa-alueesta. Näitä osa-alueita olivat mm. yrityksen ammattitaito, palvelukokonaisuus sekä palvelun hinta.

Voitte antaa omaisuutenne meille välitettäväksi turvallisin mielin. Arvoasuntojen välitykseen on erikoistunut myyntijohtajamme Petri Meckelborg. Hänen laaja näkemyksensä ja kokemuksensa antavat erityisen hyvät lähtökohdat asuntonne arvoiselle palvelulle.

Petri Meckelborg

vuokravälityksen myyntijohtaja

041 528 0328

Sähköposti

JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Nimi

Puhelinnumero

Sähköpostiosoite

Kotiosoite

Postinumero

Postitoimipaikka

TIETOJA VUOKRATTAVASTA KOHTEESTA

Kaupunginosa

Vuokrauskohteen osoite

Koko

Huoneistotyyppi (esim. 3h + k)

Vapautuminen

Vuokrapyyntö

Olen vuokrannut tätä asuntoa aiemminkin Vuokraturvan kautta.

Lisätietoja

Haluan, että minulle postitetaan maksuton 36-sivuinen vuokranantajan käsikirja.