Muuttopäivä

Lain mukaan muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivän jälkeinen arkipäivä. Jos siis sopimuksen päättymispäivä on perjantai, on muuttopäivä maanantai. Mikäli maanantai on pyhäpäivä, muuttopäivä on tiistai. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet huoneistosta vuokranantajan käytettäväksi. Muuttopäivää seuraavana päivänä vuokralaisen on jätettävä huoneisto tyhjänä ja siivottuna ja luovutettava avaimet vuokranantajan hallintaan. Hallinta-aika jatkuu avainten luovutukseen asti. Myös muut vuokrasuhteen perusteella käytössä olevat tilat on tyhjennettävä.

Muuttopäivästä on myös mahdollista sopia esimerkiksi siten, että muuttopäivä on sopimuksen päättymispäivä, jolloin huoneisto on luovutettava siivottuna kokonaan vuokranantajan käytettäväksi. Tällöin sopimuksesta on kuitenkin käytävä yksiselitteisesti ilmi, mitä muuttopäivästä on sovittu.

Lain mukaan vuokralaisella on velvollisuus maksaa vuokraa huoneiston hallinta-ajalta, mikäli hän pitää huoneistoa käytössään vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen. Hallinta-ajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jolloin vuokralainen käyttää huoneistoa asumiseen tai tavaroiden säilyttämiseen tai hänellä on vielä avaimet hallussaan. Osapuolet voivat kuitenkin sopia vuokralaisen mahdollisuudesta luovuttaa huoneiston hallinta jo ennen irtisanomisajan loppumista, jos huoneistoon olisi muuttamassa jo uusi vuokralainen. Samassa yhteydessä olisi hyvä sopia, kumpi vuokralaisista maksaa vuokran jäljellä olevalta irtisanomisajalta. Hyvän vuokratavan mukaista ei ole päällekkäisen vuokran periminen.

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »