60-vuotias Huoneistokeskus ei juhli suotta

Suomalainen kiinteistönvälitys näyttäisi varsin erilaiselta ilman sunnuntaiesittelyjä, naisvälittäjiä, valtakunnallisia välitysketjuja tai välitysliikkeiden ja pankkien yhteistyötä. Kaikissa näissä uranuurtajana on ollut yksi ja sama yritys, tänään 60-vuotista taivaltaan juhliva Huoneistokeskus.

Lisäksi alan sisällä tiedetään, että Huoneistokeskuksen ansioihin kuuluu myös välittäjien systemaattisen koulutusjärjestelmän luominen. Juuri Huoneistokeskuksen esimerkki pakotti kilpailijatkin nostamaan rimaa ja vähitellen nosti koko toimialan hämäräheikkien temmellyskentästä aidosti vastuulliseksi asiakaspalvelutyöksi.

Onnitteluihin on siis todella aihetta. 1953 alkaneen kunnioitettavan kaaren aikana yksi yritys on tuonut ja luonut Suomeen hämmentävän suuren osan niistä toimintatavoista ja ajattelumalleista, joita suomalaisessa kiinteistönvälityksessä pidetään nyt itsestäänselvyyksinä.

Sanotaan, että parhaat yritykset luovat toimialan ympärilleen. Veijo Merjamaa, joka minullekin on yksi niitä suuria esikuvia, todella teki niin. Hän perusti tyhjästä yrityksen ja neljännesvuosisadassa loi siitä elämäntyönään huikean tarinan.

Kunnioittaa täytyy myös sitä, kuinka yrityksen tarina ja kasvu on jatkunut hänen aikansa jälkeen, läpi lamojen ja nousukausien.

Takana on kaari, joka todella antaa aihetta juhlaan.

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »