Ajatuksia Osmo Soininvaaran blogista

Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan sunnuntaina seuraavasti:

”Kaiken asuntopolitiikan yksi keskeisistä tavoitteista on puolustaa lapsiperheitä. Jos asunnoista on pulaa, miten on kunniakkaampaa kohdistaa tämä pula lapsiperheisiin kuin muuhun väestöön. Kun Metsola kirjoittaa blogissaan, että olen vastuussa yksiöpulasta, otan mielelläni vastaan ansion siitä, että lapsiperheiden asuntopula on minun ansiostani vähän pienempi.”

Sitaatti on minusta hyvin mielenkiintoinen ja avaa sitä mielenmaisemaa, jossa Helsingin asuntopolitiikan nykyisiin ongelmiin ajaneet päätökset on tehty. Sitaatti vaikuttaa olevan viesti uskosta nollasummapeliin, eli jos yksi hyötyy niin toinen kärsii. Tasapainoisesti kaikkien kaupunkilaisten edun huomioivaa kultaisen keskitien linjaa ei uskota olevan olemassa. Tällaista tilannekuvaa minun on vaikea jakaa.

Kun Helsingin yksiöpulaa pohtii, täytyy muistaa ottaa huomioon, että pääkaupunkiseutu on todellisuudessa yksi yhtenäinen toiminnallinen metropoli. Kaupunkien rajat eivät maastossa näy, ne ovat hallinnollisia rajoja. Helsingin alueella on metropolin keskusta ja itäosat, Vantaa on metropolin pohjoisosaa ja Espoo pohjois- ja länsiosaa.

Se, että Helsingin keskusta on koko pääkaupunkiseudun todellinen keskusta, näkyy yhtä lailla ravintolaelämässä kuin vaikkapa siinä, että sekä Espoo että Vantaa tiivistyvät Helsingin keskustan suuntaan.

Kun Helsingin Ala-Tikkurilasta kävelee Vantaan Tikkurilaan tai kun omakotitalon pihasta on puolet Helsingin Konalassa ja loput Espoon Lintuvaarassa, ei siinä maastossa oikeasti kaupungista toiseen siirrytä, vaikka paperilla niin tapahtuukin. Yhtä yhtenäistä kaupunkikokonaisuutta ovat kaikki. Ja jos alue olisi myös hallinnollisesti yhtä ja samaa kaupunkia, asuntomarkkinoiden kehityksen ohjaus olisi uskoakseni onnistuneempaa. Kuntaliitoksia tämä ei välttämättä vaadi, riittävän perusteellinen ajattelutavan muutos päätöksenteossa saattaisi riittää.

Kun arvioidaan pelkkää Helsingin asuntorakennetta, pitäisi minusta koko ajan muistaa, että silloin katsotaan vain metropolin keskustaa ja itäosaa. Vaikka Vantaalla ja Espoolla on omat hallintokoneistonsa, olisi mielestäni Helsingin asuntotuotannossa koko ajan tärkeää muistaa ja täysimääräisesti huomioida millaista kaupunkirakennetta ja asuntokantaa siellä on. Yhden yhteisen metropolin hengessä.

Niinhän liikenneväylien kanssa toimitaan. Ei niiden osalta ajatella, että Helsinki tekee omat väylänsä miettimättä miten ne jatkuvat Espoossa ja Vantaalla. Helsingin keskustasta poispäin suuntautuvien moottoriteiden, raiteiden, kehäteiden ja Raide-Jokerin muodostama hämähäkinseitti muodostuu ihan kuin koko pääkaupunkiseutu olisi yhtä ja samaa kaupunkia.

Juuri tätä samaa ajattelua pitäisi minusta soveltaa juuri samalla tavalla asuntopolitiikassa.

Ei ole minusta kovin älyllistä ottaa pelkkää Helsinkiä ja esim. kauhistella ”keskimäärin ahdasta” asumista siellä. Ei Helsinkiin voi suhtautua kuten vaikkapa Hämeenlinnaan, joka on aito pallomainen kaupunki. Hämeenlinnan kaupunki on oikeasti koko Hämeenlinnan kaupunki. Mutta Helsinki on siis vain metropolin keskusta ja itäosa.

Jos unohtaisimmekin kaupunkien nimet ja puhuisimme vain metropolin keskustasta, itäosasta, pohjoisosasta ja länsiosasta. Voisimme todeta, että puolipallon muotoisen metropolin keskustassa asutaan tosi tiiviisti ja keskimäärin aika pienissä asunnoissa. Itä-, pohjois- ja länsiosassa taas asutaan selvästi väljemmin (niin väljästi, että tiivistämiselle on tilausta) ja keskimäärin selvästi suuremmissa asunnoissa. Nimet unohtaen olisi helppo todeta, että ihan normaalilta ja järkevästi rakentuneelta metropolialueelta kuulostaa. Toki kun tarkemmin katsoo, paljon korjattavaa on, mutta tarkoitan nyt suurta yleislinjaa.

Pääkaupunkiseudun metropolin yhtenäinen kaupunkialue on helppo hahmottaa kartasta, esimerkiksi vaikkapa tästä.

Soininvaara muistuttaa, että kaikki tonttimaa rakennetaan ja neliöhinta laskee kun rakennetaan isompia asuntoja. Minä puolestani haluaisin muistuttaa, että ihmiset eivät osta neliöitä vaan asuntoja. Myös asuntojen yksikköhinnalla on siis merkitystä. Samoin syntyvien asuntojen lukumäärällä. Uskon, että kahdella edellisellä on vielä enemmän merkitystä kuin pelkästään sillä, että kaikki tontit rakennetaan.

Kun joka toinen helsinkiläinen on sinkku, tarvitsemme lukumäärältään paljon yksikköhinnaltaan matalia uusia asuntoja.

Näkisin myös Kallion pienet asunnot hieman toisin kuin Soininvaara. Ensinnäkin Helsinki olisi aivan lirissä ilman Kallion, Alppilan, Vallilan ja Hermannin pieniä asuntoja. Toiseksi pienistä asunnoista syntyvä tiiviys on luonut näistä kaupunginosista todella haluttuja trendikaupunginosia, joiden suosien kasvulle ei loppua näy.

Näin ollen en olisi pitänyt ollenkaan epäonnistuneena ratkaisua, jossa vaikkapa Konepajan alueelle Pasilan loistavien liikenneyhteyksien tuntumaan olisi rakennettu vielä paljon enemmän pieniä asuntoja kuin rakennettiin. Edellä mainittujen yksiöihin painottuvien kaupunginosien jatkoksi. Näin rakennettuna alueen suosio olisi varmasti ollut todella kova ja asuntoja olisi syntynyt Konepajaan lukumääräisesti vielä paljon nykyistä enemmän.

Mutta entä sitten ne lapsiperheet? Kallion naapurissa on Kalasatama. Ja Vallilan naapurissa Arabianranta. Minusta tasapaino olisi säilynyt itäisessä kantakaupungissa oikein hyvin, jos niille olisi rakennettu lähinnä perheasuntoja ja Konepajaan lähinnä yksiöitä (25–30 m2). Joku on eri mieltä, mutta itse uskon vilpittömästi näin.

Ei siinä ole minusta mitään pahaa, että nuoria sinkkuja ja dinkkuja kerääntyy kokonaisiksi kaupunginosiksi, joita sitten vielä laajennetaan, kun ne ovat osoittautuneet toimiviksi ja halutuiksi. Montaa sellaista keskittymää ei meidän pääkaupunkiseutumme kokoiselle alueelle ehkä tarvita, mutta tämä yksi toimii jo tosi hyvin, ja minusta Konepaja olisi ollut hieno mahdollisuus sitä luontevasti laajentaa. Yhtälailla kun on hyväksytty monien kaupunginosien painottuminen pelkkiin perheasuntoihin (mm. kaikki omakotiataloalueet), vastaavalla tavalla voitaisiin hyväksyä metropoliin tällainen yksiöiden ja kaksioiden kaupunginosa, jonka sallittaisiin laajentua.

En myöskään pitäisi pahana, jos Kalliosta joutuu muuttamaan perheasuntoon Kalasatamaan, Vallilasta Arabianrantaan tai Alppilasta Pasilaan. Kävelymatkan päässä vanhoilta kulmilta ja vanhoista ystävistä pysytään. Lapsiperheille on etuakin siitä, että asuu muiden lapsiperheiden keskellä. On kavereita, on lastenhoitoapua, on kotiäideillä ja -isillä seuraa hiekkalaatikolla. Ja kylä kasvattaa lapset. Perheasuntoa ei minusta tarvitse aina löytyä samasta kaupunginosasta, naapurikaupunginosa riittää.

En ole perheasuntoja vastaan, niitä ilman muuta tarvitaan. Haluan vain muistuttaa, että pääkaupungin yksiöpula ei ratkea kuin yksiöitä rakentamalla. Yksiöt ovat pieniä ja niitä mahtuu puoli tusinaa samaan neliömäärään, minkä yksi iso perheasunto vie. Kaupungissa on kyllä tilaa sekä yksiöille että perheasunnoille. On siis aika palata kirjoitukseni alun sitaattiin Soininvaaran blogista. Kun tilaa on sekä yksiöille että perheasunnoille, on täysin keinotekoista luoda vaikutelma, että olisi muka valittava jompikumpi.

 

Timo Metsola

hallituksen puheenjohtaja

Vuokraturva

 

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »