Asuntoasiat kunnallisvaalien teemana

Asumiseen liittyvät asiat koskettavat kaikkia kuntalaisia ja ovat keskeisintä kuntatason politiikkaa. Jotta edustuksellinen demokratia voi kunnissa toimia, asuntopoliittisten linjojen täytyy olla myös vaaliteemoina.

Poliitikoilla tulisi olla rohkeutta tarttua vaikeaan aiheeseen, eikä jättää sitä virkamiesten asiaksi. Toimivassa demokratiassa yksi perusasioista on se, että äänestäjä voi saada tietoonsa eri ehdokkaiden kannat keskeisiin kysymyksiin.

Omistusasumisen ja vuokra-asuntojen ongelmista on kirjoitettu ja puhuttu mediassa viime vuodet taukoamatta. Poliittinen puoli on kuitenkin ollut passiivinen, ja asuntoministeriä lukuun ottamatta kannanotot ovat tulleet ylimalkaisina ja lähinnä erilaisissa juhlapuheissa. Kommentit ovat olleet ympäripyöreitä ja lähinnä asian yleiseen tärkeyteen viittaavia.

Syntymättä on jäänyt tilanne, jossa yksittäiset puolueet tai vaikkapa vasemmisto, keskusta ja oikeisto esittäisivät omat toisistaan poikkeavat kantansa oikeasta asuntopolitiikasta, ja äänestäjä voisi sitten valita kenen ajamalle politiikalle äänensä antaa.

Vaihtoehdoton konsensuspolitiikka tarkoittaa vallan siirtymistä kansalta virkamiehille.

 

Millaisia asumiseen liittyvät vaaliteemat voisivat olla?

  • Pienten asuntojen rakentamista ei tulisi erityistoimin rajoittaa. Pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen riittävän tarjonnan turvaamiseksi muidenkin kuin opiskelija-asuntosäätiöiden tulisi saada rakentaa pieniin asuntoihin keskittyneitä taloja, joissa olisi esimerkiksi pelkkiä yksiöitä. Pieniä edullisia asuntoja tarvitsevat muutkin kuin opiskelijat.
  • Asumisen hintaa nostavia liian tiukkoja rajoituksia tulisi järkeistää. Esimerkiksi inva-wc:tä ei tulisi joutua rakentamaan jokaiseen uuden kerrostalon asuntoon, vaan tulisi riittää, että inva-wc olisi esimerkiksi vähintään 30 prosentissa asunnoista.
  • Asuintalotonttien kaavoitusta tulisi viipymättä lisätä muuallakin kuin kalliilla merenranta-alueilla.
  • Alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa nähden vanhentuneita tyhjillään seisovia liike- ja teollisuustiloja tulisi saada muuttaa asunnoiksi nykyistä vapaammin.
  • Sosiaalitoimen tulisi nykyistä laajemmin huomioida asumisen kallistumisen vaikutukset toimeentulotukipäätöksissä.

 

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »