Eurokriisin ratkojat seisovat Titanicin komentosillalla

Uppoamattomana pidetyn Titanicin tähystäjä näki edessä olevan jäävuoren, kun se oli puolen kilometrin päästä laivasta. Keinoja laivan kääntämiseen ja vauhdin hiljentämiseen oli, ja niitä kaikkia lopulta käytettiin, mutta ne eivät riittäneet. Euroalueen kriisiin epätoivoisesti ratkaisua hakevien poliitikkojen ja keskuspankkiirien tilanne alkaa uhkaavasti vaikuttaa samankaltaiselta. Euroalue puskee musertavalla voimalla kohti nykyisen rahaliiton tuhoa, eivätkä järeimmätkään tässä jo epätoivoiselta tuntuvassa tilanteessa esiin nostetut keinot tunnu pelastavan nykyistä euroaluetta. Samaan aikaan kannen alla juhlat jatkuvat, ja se on näkynyt myös asuntokaupassa.

Titanicin kapteeni tiesi, että alueella oli jäävuorivaroitus, mutta silti hän halusi edetä maksimaalista vauhtia. Perämiehet tiesivät tilanteen, mutta seurasivat puuttumatta sivusta. Myös euroalueen holtiton velkaantuminen ja yhteisten pelisääntöjen täysin piittaamaton rikkominen ovat olleet reilun vuosikymmenen verran kaikkien tiedossa. Optimismi ja talouden maksimaalisten kierrosten tavoittelu sokaisi euromaiden yhteisön siltä, mikä meidän kaikkien olisi pitänyt ymmärtää. Silloin kun syödään selvästi enemmän kuin tienataan, pää tulee väistämättä lopulta vetävän käteen. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

Vauhti oli liian kova ja laiva suunnattoman iso, ja nyt euromaiden johtajat joutuvat Titanicin kapteenin lailla seuraamaan komentosillalta toimiensa ja keinojensa riittämättömyyttä. Voi vain kuvitella, miltä sen täytyy tuntua. Molemmilla on ollut aikaa toimia, mutta sekään ei ole juuri auttanut. Synkkä varjo vyöryy päälle kuin painajaisessa, hitaasti mutta varmasti.

Yhteistä näille tragedioille on se, että tavallisten kuluttajien ja matkustajien puolella juhlat ovat jatkuneet lähes ennallaan, lähestyvästä suurtuhon uhasta huolimatta. Musiikki soi ja pöydät notkuvat. Monista ehkä tuntuu, että mitä pahaa tässä nyt voisi tapahtua, kun asiat tuntuvat omassa elämässä edelleen menevän niin mukavasti. On hyvä muistaa, että Titanicissakin shampanjaa jaettiin lopulta ilmaiseksi, jotta hyvä tunnelma säilyisi. Silloinkin, kun aluksen päällystö jo tiesi, että mikään ei enää pitäisi alusta pinnalla.

Yhteisiä piirteitä euroalueen velkakriisillä ja Titanicilla on myös törmäyksen vastaanottamisessa. Jos Titanic olisi törmännyt suoraan jäävuoreen yrittämättäkään väistää vaan ainoastaan hidastaa, isku olisi ollut sanoinkuvaamattoman raju, mutta alus ei olisi uponnut. Titanic kuitenkin yritti väistää törmäystä ja melkein siinä onnistuikin, tosin sillä kohtalokkaalla seurauksella, että aluksen laita kuitenkin osui jäävuoreen, joka sitten repi lähes koko ohi liukuvan jättiläisen kyljen auki.

Alusta pidettiin uppoamattomana laipiorakenteensa ansiosta, koska vuodon sattuessa vaurioitunut osasto laivasta voitiin eristää sulkuluukuilla. Mutta jäävuoren epäonnistunut väistöyritys teki sen, että ”tartunta” levisi lähes koko laivan pituudelta repeytyneen kyljen muodossa niin moneen osastoon, että lopulta mitkään sulkuluukut eivät auttaneet, ja koko Titanic upposi.

Tuskin kukaan pystyy varmasti sanomaan, olisiko euromaiden velkakriisissä suora törmäys, eli väistöliikkeistä luopuminen ja tosiasioiden (kuten Kreikan velkasaneerauksen) välitön tunnustaminen jo viime vuoden alussa, kuitenkin ehkäissyt nykyisen kaltaisen aivan painajaismaiseksi muuttuneen tilanteen, jossa velkakriisi repii koko Euroopan kylkeä auki. Mutta vaikka niin olisikin, täytyy muistaa seuraava. Kun huomataan, että suoraan edessä on jäävuori ja törmäys näyttää väistämättömältä, harvassa ovat ne johtajat, joiden kantti riittää siihen, ettei edes yritetä väistää. Tämä lienee inhimillistä, vaikkei päätös jälkiviisaasti katsoen oikea olisikaan.

Viime vuosien valtavien poikkeustoimien keskellä normaalit taloudelliset realiteetit hämärtyvät hämärtymistään. Velkakriisiin ajautuneiden valtiontalouksien alijäämät ja kestämättömät rakenteet eivät millään muotoa korjaannu pelkästään sillä, että muut valtiot ja Euroopan keskuspankki rientävät avuksi velkaantumisen jatkamisessa. Sisään tulvivan veden pumppaaminen ei estänyt Titanicia uppoamasta, koska vuodot vain jatkuivat. Eikä puolittainen väistöliike toisensa perään ratkaise kriisimaiden ongelmia, vaan päinvastoin avaa haavoittuvaiseksi koko euromaiden rintaman kyljen. Ongelma on yhä yhteisempi.

Mutta kannen alla juhlat edelleen jatkuvat ja kuluttajat kuluttavat. Heidän velkaantumisensa on tehty kivuttomaksi. Korot ovat nyt hätäkeinona niin alhaalle painettuina, moni turhankin paljon velkaantunut tuntee itsensä varakkaaksi ja elintasonsa omiin vaatimuksiin nähden ehkä juuri ja juuri riittäväksi. Tästä ajattelusta seuraava rohkea etunoja henkilökohtaisessa taloudessa on näkynyt viime vuosina erityisesti Suomen asuntomarkkinoilla. Euroopan talouden yleinen tilanne kuitenkin luo tämän ilmiön taustalle synkän kontrastin. Näky on kuin iloisissa kesäisissä pihajuhlissa, joissa aurinko vielä paistaa, mutta samalla tumma ukkosrintama vyöryy synkän varoittavana kohti.

Aivan viime aikoina nämä synkät pilvet on asuntomarkkinoilla huomattu. Uudiskohteiden kauppa on hiljentynyt. Rakennusliikkeet ovat varovaisia uusien kohteiden aloituksissa. Vähänkään suurempien ja kalliimpien käytettyjen asuntojen kauppa on myös viime viikkoina hiljentynyt. Pienet asunnot liikkuvat edelleen, jos ne ovat hyvällä paikalla ja remontoidussa taloyhtiössä. Tosin ostajana näissä kaupoissa näyttää yleensä olevan joko ensiasunnonostaja tai kokematon asuntosijoittaja. Kokeneet ostajat tuntuvat istuvan käsiensä päällä. Ja vähänkään sivumpana tai heikommassa taloyhtiössä myös pienten asuntojen myyntiajat ovat venyneet ja hintoja on laskettu.

Vuokra-asuntonäytöillä on vuodenaikaan nähden paljon katsojia, mutta päätöksiä mietitään tavallista pidempään ja vuokrapyynnöistä tingitään, varsinkin perheasunnoissa. Kasvanut varovaisuus taloudellisissa päätöksissä näkyy asuntomarkkinoilla nyt selvästi.

Mitä sitten nyt tulisi tehdä? Ainakin jokaisen on syytä ymmärtää tilanteen vakavuus. Tätä ajatellen asuntomarkkinan viimeaikaiset reaktiot vaikuttavat positiivisilta merkeiltä. Suomalaiset eivät leiju vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa. Euroalue ei välttämättä ole uppoamassa velkoihinsa, mutta kyllä me joka tapauksessa erittäin syvään kriisiin olemme sukeltamassa. Vaikka paniikin lietsominen ei hyödytä ketään, karkealla tasolla tavallisten kansalaistenkin on tärkeää tämä ymmärtää.

Tilanteen todellista vakavuutta eivät eurokriisissä tiedä kuin ne, joilla on pääsy komentosillalle. Ja heillekin tapahtumien kulku voi lopulta tulla yllätyksenä. Näin varmasti oli Titanicillakin. Mutta jos tavallinen tallaaja havahtuu tajuamaan, että on törmätty jäävuoreen ja alus vuotaa, ehkä hän ei otakaan enää lisää shampanjaa, vaan mieluummin hakee hytistä lämmintä päälleen ja valmistautuu toimimaan. Hänen henkilökohtaisen selviytymisensä kannaltaan tällä voi olla ratkaiseva merkitys.

Itse katson tilannetta asuntomarkkinoiden näkökulmasta. Viime viikkojen havainnot viittaisivat siihen, että suomalaiset kokevat, että nyt on syytä varovaisuuteen. Havainto on niin selvä, että sen voisi kuvitella tulevan esiin lähikuukausina kuluttajien käytöksestä yleisemminkin.

Ehkä tähän mennessä on nähty vasta 2008 alkaneen talouskriisin ensimmäinen puoliaika. Hetken saimme tässä välissä jo nauttia mukavasta talouskasvusta. Kuin pienenä tervetulleena väliaikana. Valitettavasti nyt näyttäisi olevan edessä talouskriisin toinen puoliaika. Dramaattisimmat käänteet on saatettu säästää sinne.

Pessimismiin tai luovuttamiseen ei ole kuitenkaan mitään syytä. Mielestäni meidän on päinvastoin kansakuntana tiedostettava tällaiset hetket, jolloin on herättävä Ruususen unesta, käärittävä hihat ja käytävä määrätietoisesti taisteluun Suomen talouden puolesta. Meidän on itse pidettävä huoli siitä, että tässä maailmassa pärjäämme. Työllä, joustavuudella ja sitkeydellä se on ennenkin tehty.

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »