Helsinki tarvitsee yksiöitä

Tämä teksti on lyhennelmä Vuokraturvan 21.8.2008 järjestämän mediatilaisuuden materiaalista. 

 
”Vetovoimainen kerrostalo” on laaja keväällä 2008 julkaistu selvitys asumisesta Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Projektityöhön osallistui edustajia Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta, kiinteistövirastosta, asuntotuotantotoimistosta, talous- ja suunnittelukeskuksesta sekä rakennusvalvontavirastosta vuosina 2005–2008.

Selvityksen koko sisältö luettavissa osoitteesta www.hel2.fi/ksv/kerrostalo/

Otteita selvityksen havainnoista: 

  • asuminen on vahvassa murroksessa
  • lapsiperheiden osuus Helsingin kotitalouksista: 56 % (1960) –> 24 % (2008) muutos: – 57 %
  • sinkkutalouksien osuus Helsingin kotitalouksista: 17 % (1960) –> 50 % (2008) muutos: + 194 %
  • 3/4 Helsingin kotitalouksista on jo nykyään 1-2 hengen talouksia
  • yksin asuminen on yleistyy suurissa kaupungeissa myös muualla Euroopassa

Vuokraturvan kommentit:

Selvityksen perusteella raportoitujen tietojen pohjalta on selvää, miksi pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä huutava pula pienistä asunnoista. Väestörakenteen muutos on lisännyt valtavasti pienten asuntojen tarvetta. Miksi samaan aikaan Helsingin kaupungin tavoitteena on kuitenkin rakentaa entistä isompia asuntoja?

Pienten asuntojen rakentamista on jopa erityisesti haluttu rajoittaa. Uuden kerrostalon asuntojen keskikoon on oltava vähintään 75 neliötä, tosin vuokra-asuntojen osalta tämän vaatimuksen osittainen poisto on onneksi käynnissä. Samaan aikaan saa uuteen kerrostaloon saa kyllä rakentaa vaikka 600 neliön asunnon, joka vie koko kerroksen.

Oppilaitokset, palvelualan työpaikat ja sinkuille sopiva elinympäristö imevät yksinasuvia pääkaupunkiin. Kaikki asiaa tutkineet ovat päätyneet samaan lopputulokseen, ja kyseessä on laajempi kansainvälinen ilmiö. Miksi siis huutavan pienten asuntojen pulan keskellä on hyväksyttävää rakentaa yksi 600 neliön omistusasunto, mutta kiellettyä tehdä samaan tilaan parikymmentä yksiötä? Määräykset ovat vahvasti ristiriidassa asunto-ongelmien vaatimien toimenpiteiden kanssa.

Helsingin kehitys on linjassa muiden metropolien kanssa. Keskustoissa suuri joukko yhden ja kahden hengen talouksia asuu pienissä asunnoissa, joita on valtavasti, mutta ei koskaan tarpeeksi. Isojakin asuntoja on, mutta lukumääräisesti selvästi vähemmän, ja niissä on varaa asua vain rikkailla.

Mistä lienee syntynyt fantasia siitä, että Helsingissä voitaisiin vähentää pienten asuntojen rakentamista ja painottaa rakentaminen isompien kalliiden asuntojen tuottamiseen? Kansainvälisestä vertailusta ei tälle ajatukselle tukea löydy. Rakennusliikkeet voivat joutua maksamaan keinotekoisesti sääntelyllä luodusta isojen asuntojen ylitarjonnasta kovan hinnan myymättöminä tai tappiolla myytyinä asuntoina.

Vaikka ihmiset kysyttäessä luonnollisesti kertovat, että sinkutkin asuisivat mielellään väljemmissä asunnoissa, tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä heidän valintojensa kanssa todellisessa elämässä. Kun kohdataan realiteetit ja asumisen kustannukset, käy selväksi, että arkitodellisuudessa toive on pieni ja sitä kautta ennen kaikkea mahdollisimman edullinen asunto, mutta hyvältä paikalta.

Asian voi rinnastaa siihen, että jos ihmisille tehtäisiin kyselytutkimus siitä, ovatko he mieluummin pienituloisia vai suurituloisia, lähes kaikki kertoisivat olevansa mieluummin suurituloisia. Tällä perusteella ei kuitenkaan voisi vielä lähteä rakentamaan yhteiskuntaa vain suurituloisille ihmisille.

Rakennustonteista on liian vähäisen kaavoittamisen seurauksena pulaa, joten vähät tontit tulisi käyttää korostetun tehokkaasti pääkaupunkiseudun asunto-ongelmien ratkaisemiseen. Nykyinen yhä isompien asuntojen rakentamiseen tähtäävä Helsingin kaupungin asuntopolitiikka tuntuu maalaisjärjellä ajatellen käsittämättömältä, jopa vastuuttomalta.

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »