Mauno Koivisto tasoitti suomalaisille tien maalta kaupunkiin

1950-luvulla alkoi väitellen syntyä ymmärrys siitä, että maatalous ja maaseudun työpaikat eivät enää pystyisi työllistämään suomalaisten enemmistöä. Tarvittiin suurimittainen muuttoliike kaupunkeihin, joihin syntyi nopeaan tahtiin uusia työpaikkoja.

Tilanne kärjistyi 1960-luvulla, kun suuret ikäluokat tulivat työelämään. Kaupungissa oli töitä, mutta ei vapaata asuntoa mihin muuttaa. Paine uudisrakentamiselle kaupungeissa kasvoi ennennäkemättömäksi.

Lisäksi haasteena oli uusien asuntojen kallis hinta. Maalta työn perässä kaupunkiin muuttavat tarvitsivat halpoja asuntoja, koska muuten muutto ei olisi mahdollinen. Asuntotuotantoon tarvittiin siis ratkaisu, jolla pystyttäisiin tuottamaan nopeasti suuri määrä hyvin edullisia asuntoja.

Tilanne oli 1950-luvun puolivälissä käsiin räjähtävä ongelma, johon ei ollut valmista ratkaisua. Tuntui mahdottomalta rakentaa pääomaköyhään maahan tarvittavalla vauhdilla niin valtava määrä halpoja asuntoja kuin mitä laskelmat tarpeeksi osoittivat.

Ratkaisuksi keksittiin nykyisessä Vantaan Kaivokselassa vuonna 1956 uudenlainen aluerakentaminen, jossa yksi urakoitsija rakentaa betonielementeistä kerralla kokonaisen kaupunginosan verran uusia kerrostaloja kaupungin ulkopuolelle keskelle peltoa. Ja sen ajan mittapuulla kauas kaupungin keskustasta. Ratkaisu ei ollut optimaalinen, mutta se oli mahdollinen. Tarkemmin sanottuna ainoa mahdollinen. Sivummalla maa oli halpaa ja rakentaja sai melko vapaat kädet edullisimpien mahdollisten ratkaisujen käyttämiseen.

Mahdottomalta tuntunut tavoite, halpojen kaupunkiasuntojen saaminen maalaisväestölle, muuttui mahdolliseksi.

Vuonna 1960 uraauurtavat suunnitelmat oli hyväksytty ja oltiin valmiita aloittamaan Kaivokselan rakentaminen. Mutta mistä rahat moiseen ennennäkemättömän suureen hankkeeseen kauas Helsingin maalaiskuntaan peltojen keskelle? Suomi oli köyhä maa. Sotakorvausten viimeisen erän maksamisesta oli vain kahdeksan vuotta. Jos rahoitusta ei löytyisi, halvan kaupunkiasumisen mahdollistavat suunnitelmat jäisivät pöytälaatikkoon ja hanke kaatuisi. Eikä se lupaisi hyvää vastaavien hankkeiden vastaanotolle jatkossakaan.

Tässä kohtaa kuvaan astuu Helsingin Työväen Säästöpankin uusi nuori 36-vuotias toimitusjohtaja Mauno Koivisto. Hän ymmärsi kokonaisuuden ja sai pankkinsa hallituksen jättimäisen hankkeen rahoituksen taakse.

Kyseessä ei tiettävästi ollut todellakaan mikään läpihuutojuttu. Vain vuotta aiemmin perinteikkään vuonna 1909 perustetun pankin toimitusjohtajana aloittaneelle nuorelle miehelle kunnianhimoisen ja totutusta poikkeavan hankkeen läpi ajamisen on täytynyt olla todellinen tulikoe.

Koiviston roolia pidettiin tuolloin ratkaisevana, ja myös Koivisto itse vahvisti vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 1996 Asuntoreformiyhdistyksen tilaisuudessa näkevänsä asian samoin. Rakennuslehti uutisoi presidentin puheenvuoroa koskevan juttunsa ykskantaan ”Koivisto oli lähiörakentamisen pääarkkitehti”.

Kun Koivisto oli saanut oman pankkinsa ajatuksen taakse, suuren Kaivokselan hankkeen rahoitustarvetta tuli lisäksi jakamaan Postisäästöpankki pääjohtaja Teuvo Auran johdolla. Ja niin turkulainen Rakennusliike A. Puolimatka pääsi aloittamaan uraauurtavan Kaivokselan rakentamisen vuonna 1961.

Hanke oli menestys, ja loppu on suomalaisen lähiörakentamisen historiaa. Muutos oli todella nopea. Vuonna 1950 kaksi kolmasosaa suomalaisista asui maaseudulla. 1970-luvun alussa enemmistö suomalaisista asui jo kaupungeissa. 700 000 suomalaista oli muuttanut maalta kaupunkiin. Muuttoliike ei pysähtynyt siihen vaan jatkui – ja jatkuu edelleen.

Lähes kenen tahansa kohdalla koko Suomen kehitystä vakavasti uhkaavan ongelman ratkaisemiseen näin keskeisellä tavalla osallistuminen olisi koko uran kohokohta. Mauno Koiviston Suomen eteen tekemän työn suuruudesta ja laajuudesta kertoo se, että hänen tapauksessaan tämä oli vain yksi uran mielenkiintoisista sivujuonteista. Se ei kuitenkaan tee tätäkään saavutusta yhtään vähäisemmäksi.

Päinvastoin.


Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva