Opiskelijoiden tilanne vuokramarkkinoilla hyvä – nyt on aika toimia jos haluaa asunnon syksyksi

Uusien opiskelijoiden asunnonhaku vilkastui heinäkuun loppua kohti, vaikka edelleen asunnon etsijöitä on liikkeellä koronaa edeltäviä kesiä vähemmän. Alkukesään verrattuna kilpailu halutuimmista asunnoista on selvästi kiristynyt. Nuorten olikin nyt tärkeää ymmärtää, ettei kaverilta kuultu kokemus asunnonsaannin helppoudesta kesäkuussa tarkoita, että asunnon saaminen olisi läpihuutojuttu vielä elokuussakin. Jos asunnon syksyksi tarvitsee ja asia on edelleen hoitamatta, enempää ei kannata aikailla.

Pandemia on lisännyt etäopiskelua, ja vain osa oppilaitoksista aloittaa tulevan syksyn täydessä lähiopetuksessa. Siksi koronaa edeltäviä vuosia pienempi joukko uusia opiskelijoita muuttaa heti uudelle opiskelupaikkakunnalle. Asunnonhakijoille pystytään tässä tilanteessa tarjoamaan henkilökohtaista palvelua, eikä massanäyttöihin tarvitse osallistua.

Toisaalta liian myöhään liikkeelle lähtevälle hakijalle yleisten vuokra-asuntoesittelyjen puuttuminen voi tuntua ongelmaltakin. Kun elokuun loppua kohti vapaiden asuntojen määrä laskee, mattimyöhäisten voi olla hankala päästä kiinni haluttujen alueiden asuntoihin, kun ajoissa liikkeellä olleet hakijat niiden vuokraamisesta jo parhaillaan suoraan välittäjien ja vuokranantajien kanssa neuvottelevat.

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »