Paluuta aikaan, jolloin edullinen vuokralla asuminen oli arvoalueillakin mahdollista, tuskin enää on

Vuokrasääntelyn aikana sellaisillakin alueilla, jossa omistusasunnot olivat erittäin kalliita ja vain varakkaiden ulottuvilla, saattoi keski- tai pienituloinenkin henkilö tai perhe asua edullisessa vuokra-asunnossa. Asuntojen hintojen erot saattoivat olla jyrkkiäkin, mutta vuokrissa erot taas olivat pienet.

Vuokrasääntely purettiin 1990-luvun alussa keskellä lamaa. Laman voittamisesta alkoi asuntojen hintojen nousuputki, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Suuria eroja asuinalueiden välisissä myyntihinnoissa on syntynyt, ja Helsingin kalleimmilla alueilla asuntojen neliöhinnat ovat jopa kolminkertaiset halvimpiin alueisiin nähden. Tästä huolimatta erot asuntojen vuokrissa pysyivät pitkään selvästi maltillisempina.

Esimerkiksi vielä kaksi vuotta sitten Helsingin keskustassa opiskeleva saattoi vuokrata Kampista yksiön, jonka vuokra oli vain noin 15–20 % korkeampi kuin samankokoisen asunnon vuokra vaikkapa Kannelmäessä, Tapulikaupungissa tai Roihuvuoressa. Pienituloinen opiskelijakin saattoi siis asua vuokralla keskellä koko maan kalleimpia kortteleita, jopa Ullanlinnassa tai Kaivopuistossa. Omistusasuntojen puolella tämä ei olisi tullut kysymykseenkään. Jos asunnon osto ylipäänsä Helsingistä olisi ollut mahdollista, asunto olisi täytynyt ostaa alle puoleen hintaan huomattavasti sivummalta.

Vuokratasot eivät siis vuoteen 2006 asti juurikaan noudatelleet asuntojen hintojen mukaisia rajoja tai suhteellisia eroja. Tämä voidaan nähdä suorana jatkeena vuokrasääntelyn aikana syntyneelle tilanteelle, varsinkin kun koko 2000-luvun alkupuoli oli omistusasumisen ennätysvahvaa buumia ja toisaalta vuokramarkkinoilla elettiin hiljaiseloa.

Tämän ja viime vuoden aikana tilanne on yllättävän nopeasti muuttunut. Osittain syynä nopeaan käänteeseen on varmasti ollut asuntonsa hyvään hintaan myyneiden maksukykyisten talouksien väliaikainen siirtyminen vuokra-asumisen puolelle. Omistusasuntojen jyrkkiin asuinaluekohtaisiin hintaeroihin tottuneet perheet ovat hämmästelleet samojen alueiden lähes samantasoisia vuokria ja samalla todenneet voivansa nyt vuokramarkkinoilta valita asunnon haaveidensa asuinalueelta, josta heillä ei omistusasuntoon olisi ollut varaa. Tämä synnytti kysyntäpiikkejä, jotka siirsivät asuinalueiden väliset hintaerot entistä selkeämmin myös vuokriin.

Vuokra-asumisen suosion nopea kasvu on nostanut myös yleistä vuokratasoa, varsinkin uusien vuokrasopimusten osalta, ja siksi osa ihmisistä on muuttanut kauemmas välttyäkseen asumiskustannusten nousulta.

Halutuimpien ja arvostetuimpien alueiden vuokra-asuntojen ylikysyntä ja toisaalta edullisempia vuokria hakeva muuttoliike ovat puolessatoista vuodessa siirtäneet asuntojen hintojen väliset aluekohtaiset hintaerot lähes omistusasuntoja vastaavina myös vuokrapuolelle. Samaan aikaan kova kysyntä ja riittämätön tarjonta ovat yleisesti nostaneet vuokratasoja kautta linjan.

Nykyiset markkinavuokrat tekevät sen, että esimerkkimme pienituloinen opiskelija ei enää hakeutuisi Kamppiin, vaan matkustaisi huomattavasti kauempaa lähiöstä keskustaan opiskelemaan.

Vaikuttaisi siltä, että paluuta entiseen ei enää välttämättä ole. Omistusasuminen ja vuokra-asuminen ovat toistensa vaihtoehtoja, ja vapaassa markkinataloudessa on loogista, että sekä hinnat että vuokrat vaihtelevat asuinalueen arvostuksen ja haluttavuuden mukaan.

Itse asiassa monissa metropoleissa (esim. New York ja Lontoo) vuokra-asuminen aivan keskustassa on suhteessa vielä kalliimpaa kuin omistusasuminen. Suomessa pitkään vallinnut tästä täysin poikkeava tilanne oli vapailla vuokramarkkinoilla erikoinen poikkeus, joka yleensä on mahdollinen vain maissa, joissa vuokrat on säännöstelty keinotekoisen alas (esim. Ruotsi).

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva Oy

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »