Työvoiman liikkuvuus ja vuokramarkkinat

Yhteiskunta hyötyisi ja yksittäiset ihmiset olisivat onnellisempia, jos jokainen Suomessa asuva pystyisi tekemään koulutustaan vastaavaa työtä.

Tämän totuuden tavoittamiseksi tarvitsemme Suomeen toimivat asuntomarkkinat, joilla on riittävä tarjonta kohtuuhintaisista vuokra- ja omistusasunnoista erilaisten perheiden tarpeisiin vastaten. Nykyiset asuntomarkkinat tarjoavat lähinnä unelma asuntoja varakkaille, joiden (pääoma)tuloista olemme viime päivinä lehdistä lukeneet.

Vuokralla asuminen on työvoimapoliittisesti kannattava vaihtoehto. Omistusasunnot sitovat perheet lähtöpaikkakunnalle, kun pohjoisessa tai itäisessä osassa maata olevan omakotitalon myyntituotolla ei saa hankittua samantasoista asuntoa työpaikan lähikunnista.

On ymmärrettävää, että ihminen perheensä kanssa on sitoutunut kotiinsa ja ympäristöönsä. Pitkäaikaistyöttömyys on riskinä, jos kotipaikkakunnalla ei ole työpaikkoja tarjolla.  Tilanne johtaa usein myös siihen, että asuin paikkakunnalta otetaan vastaan työ, joka ei vastaa koulutusta.  

Pääkaupunki seudulla kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen heikko saatavuus on jo muodostunut keskeiseksi työvoiman liikkuvuuden rajoitteeksi ja uhkaa jopa yleisen talouskehityksen jatkumista. Pääkaupunkiseudun tai metropolialueen vuokra- ja asuntomarkkinat eivät ole yhtenäiset. Alueelliset erot ovat sekä kuntarajojen sisällä että ulkopuolella merkittäviä.

Vuokra-asuntojen lukumääräinen puute on ensisijainen ongelma. Vuokralaisten Keskusliiton mielestä todellinen ongelma muodostuu siitä, että myös ARA-tuotannon lähtövuokra pääkaupunkiseudulla ylittä 10 eur/m2.  Kun huoneiston koko on 50 m2, ei tarvita pitkää matematiikkaa tietääkseen, että vuokra on 500 euroa. 

Tulorajat poistettiin valtion tukemasta ARA-tuotannosta keväällä 2008 koko maassa. Kehitys oli vuokranantajatahojenkin toiveiden mukainen. ARA-asuntojen vuokrat tiedettiin niin kalliiksi, että pienituloisimmat eivät niitä pysty maksamaan. Nyt tuloraja ongelma on poistunut eikä edelleenkään rakenneta tuettuja vuokra-asuntoja, jotka asukkaat kuitenkin kokevat hyviksi ja turvallisiksi paikoiksi asua.

Palvelualojen työntekijöistä on huutava pula niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Työpaikkojen vetovoimaisuutta vähentää roimasti asumisen kalleus. Perhe tasolla asumiskuluja koetetaan pienentää asumalla etäämmällä, jolloin työmatkat pitenevät ja matkakulut nousevat. Pitkien päivien vaikutuksista perhe-elämään ei edes julkisuudessa keskustella.

Usein keskustelu työvoiman liikkuvuudesta ja vuokra-asuntomarkkinoiden toimivuudesta nähdään lähinnä Tupla-Suomi / Ruuhka-Suomi kysymyksenä. Pitääkö kaikkien muuttaa etelään? Jo nyt on nähtävissä että tulevaisuudessa työmarkkinoilla ja asuntomarkkinoilla on uusia ryhmiä. On työperäistä maahanmuuttoa, pakolaisia, vaihto-oppilaita, kaikki nämä johtavat asunnon tarpeeseen.

Työvoiman liikkuvuuden vapaus on yksi EU:n perusperiaatteista. Globaalin talouteen kuuluu tämän lisäksi pääoman liikkuvuus, jonka vaikutuksesta ulkomaiset sijoittajat ovat osoittaneet kiinnostusta toimimisesta suomalaisilla markkinoilla. Suomessa tarvitaan sekä ulkomaista pääomaa että työvoimaa, ja työvoima tarvitsee asuntoja.

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallalla olevan asunnon omistamisen buumi ei ole näille uusille ryhmille ainoa oikea asumisen muoto. Muualla Euroopassa vuokralla asuminen on valtaväestön tavallinen asumismuoto.  Tähän suuntaan on asuntomarkkinoita kehitettävä myös Suomessa.

Usko markkinoiden mahdollisuuksiin hoitaa asuntomarkkinat tasapainoon, on jo nähty toimimattomaksi. Työvoiman asumistarpeisiin on vastattava ripeästi, tuottamalla uusia asuntoja. Asuntopolitiikassa on jo tänään tehtävä ratkaisut tuleville vuosikymmenille. Näissä päätöksissä on muistettava asuntopolitiikan olevan osa elinkeinopolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa ja entistä enemmän osa ympäristöpolitiikkaa. 

Anne Viita
toiminnanjohtaja
Vuokralaisten Keskusliitto ry

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja tilastoimiseen. Haluan lisätietoja »Hyväksy »