Vuokraturva avaa vuokratasoklinikan Turussa

Ajantasaista tietoa asuntojen markkinavuokrista on huonosti saatavilla. Ongelmaan törmäävät niin vuokralaiset kuin vuokranantajatkin. Vuokraturva hakee ongelmaan helpotusta avaamalla vuokratasoklinikan, josta kuka tahansa voi ajantasaisia markkinavuokratasoja maksutta tiedustella ja myös saada kirjallisen lausunnon käyvästä vuokratasosta. Palvelu alkaa huomenna pilottihankkeella Turussa, ja sitä on tarkoitus laajentaa myöhemmin muihin kasvukeskuksiin.

Niin vuokralaisen kuin vuokranantajankin on hankala saada tietoa siitä, missä todellinen markkinavuokrataso milloinkin menee. Ilmoitussivustoilla vuokrapyynnöt vaihtelevat paljon, ja virallista tilastotietoa saadaan vasta viiveellä jälkikäteen. Tilastokeskuksen aineistosta ei lisäksi mitenkään käy ilmi asunnon ja taloyhtiön kunnon tai esimerkiksi oman parvekkeen tai saunan merkitys. Vuokranantajan on siten hankala edes jälkikäteen tarkalleen tietää, mikä kohtuullinen vuokrapyyntö olisi, ja vuokralaisen on vastaavasti hankala hahmottaa, mitä kulloinkin on halpa ja mikä kallis vuokra.

Asiaa mutkistavat vielä vuokra-asuntomarkkinan sykliset vuodenaikavaihtelut. Esimerkiksi syksyn opiskelijatulvan alla vuokrissa on sesonkilisää.

Usein vuokratasoja pyritään nykyään tutkimaan netistä. Edulliset vuokra-asunnot katoavat ilmoitussivustoilta lähes välittömästi tai eivät koskaan sivuille asti ehdikään, mutta kalliit asunnot voivat roikkua niillä viikkoja tai jopa kuukausia. Suurtenkaan netin asuntosivustojen vuokrapyyntöjen perusteella ei siis oikeaa vuokratasoa suoraan näe, koska ylisuuret pyynnöt ovat niillä edellä mainitusta syystä yliedustettuina.

Vuokraturva pyrkii helpottamaan ongelmaan kaikille avoimella vuokratasoklinikalla. Kuka tahansa voi tiedustella jonkin tietyn asunnon tämänhetkistä markkinavuokraa. Palvelu on maksuton, ja sitä voivat hyödyntää niin vuokralaiset kuin vuokranantajat ja asuntosijoittajatkin. Jos asunnosta on riittävät tiedot, vuokratasosta saa mukaansa myös kirjallisen lausunnon. Arviot perustuvat Vuokraturvan monipuoliseen markkinatuntemukseen.

Palvelun pilottihanke alkaa avajaisilla huomenna tiistaina klo 10–17 Turun Puutorilla. Mikäli kokemukset ovat myönteisiä, palvelua laajennetaan seuraavaksi pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Lahteen ja Ouluun. Turku valittiin pilottikaupungiksi, koska Turun vuokratasojen kehitys on ollut muista kasvukeskuksista poikkeavaa ja markkinavuokratasojen hahmottaminen on siellä siten erityisen haastavaa. Avajaisten jälkeen vuokratasoklinikka palvelee Turussa viikoittain joka tiistai. 

KESÄ ON SESONKIAIKAA VUOKRAMARKKINOILLA

Vuokraturva on perinteisesti pyrkinyt ajoittamaan uusien innovaatioiden lanseeraukset kesään, jolloin palveluiden kysyntä on suurinta. Viime kesänä runsaasti myönteistä huomiota sai vuokra-asunnon hakijoita maksutta asunnolta toiselle kuljettava bussi.http://www.vuokraturva.fi/palvelua-vuokranantajille/lehtiartikkeleja-ja-haastatteluja/mtv3-kymmenen-uutiset-282009-vuokra-asuntoja-paasee-katsomaan-bussilla/

LISÄTIETOJA

Timo Metsola, hallituksen puheenjohtaja, puh. (09) 6877 550
Arttu Mettälä, Turun toimiston johtaja, puh. 0400 789 222

VUOKRATURVA OY LYHYESTI

Vuokraturva on markkinajohtaja asuntojen vuokravälityksessä ja sijoitusasuntojen hankintapalveluissa. Vuokraturva välittää sekä yksityishenkilöiden, instituutioiden että asuntoihin sijoittavien rahastojen asuntokantaa.

www.vuokraturva.fi