Tiedotteet

Here to help

Vuokraturva aloittaa sijoitusasuntojen myynnin

Vuokraturva näkee asuntomarkkinoiden tilanteen kehittyneen sellaiseksi, että mahdollisuudet sijoitusasuntoihin kertyneen arvonnousun kotiuttamiselle alkavat olla otolliset. Vuokraturva on viimeiset kahdeksan vuotta ainoastaan ostanut ja vuokrannut sijoitusasuntoja. Nyt myös sijoitusasuntojen myynti aloitetaan jälleen. Ostamista jatketaan kehittyvistä kaupunginosista edelleen, ja realisoinnit painottuvat sellaisiin kaupunginosiin, joissa arvonnousu on viime vuosina ollut erityisen nopeaa. Vuokraturva veloittaa sijoitusasunnon myynnistä välityspalkkiona kiinteän 2 440 euron hinnan asunnon koosta ja kauppahinnasta riippumatta.

”Emme kehota sijoittajia luopumaan sijoitusasunnoistaan kokonaan. Haluamme vain tuoda esiin, että nyt saattaa olla otollinen aika keventää asuntosijoitussalkkua esimerkiksi 20–25 prosentilla, ja kotiuttaa samalla voittoja”, kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola. ”Ensiasunnon ostajien patoutunut kysyntä, pienten asuntojen niukka tarjonta, halvat korot ja aloittelevien asuntosijoittajien suuri mielenkiinto tekevät ajankohdasta otollisen kertyneen arvonnousun realisoimiselle”, Metsola toteaa.

 
Lisätietoja

Timo Metsola, hallituksen puheenjohtaja, Vuokraturva Oy, p. (09) 6877 550

 
Vuokraturva Oy lyhyesti

Vuokraturva on markkinajohtaja asuntojen vuokravälityksessä ja sijoitusasuntojen hankintapalveluissa. Vuokraturva välittää sekä yksityishenkilöiden, instituutioiden että asuntoihin sijoittavien rahastojen asuntokantaa. Vuokraturva toimii pääkaupunkiseudun, Uudenmaan, Lahden, Tampereen, Turun ja Oulun talousalueilla.

www.vuokraturva.fi