Tiedotteet

Here to help

Vuokraturva aloittaa vuokra-asuntojen välityksen Lahdessa

Pääkaupunkiseudun suurin vuokravälitystoimisto Vuokraturva laajentaa toimintaansa Lahteen. Uusi toimisto aloittaa toimintansa maaliskuussa ja huolehtii jatkossa Vuokraturvan asiakkaiden Lahden talousalueen sijaitsevien asuntojen vuokrauksesta. Vuokraturva suunnittelee vuosina 2008–2010 avaavansa toimistot myös Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun. Vuokrauspalvelujen toimialueen laajennuksen taustalla on Vuokraturvan markkinajohtajan asema myös sijoitusasuntojen hankintapalveluissa. Sijoituskohteita on viimeisen vuoden aikana hankittu pääkaupunkiseutua laajemmalta alueelta.

”Toimintamme pääkaupunkiseudulla on kehittynyt tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jokainen vuosi on aina rikkonut aiemmat liikevaihtoennätyksemme. Pääkaupunkiseudulla kasvun rajat alkavat tulla vastaan, ja toisaalta suurimmat asiakkaamme ovat esittäneet toivomuksen, että voisimme tarjota tasalaatuista vuokrauspalvelua myös muissa tärkeimmissä kaupunkikeskuksissa”, perustelee Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola. Vuokraturvan toiminta-alueen laajentamisen yhtenä tavoitteena on lisätä asuntosijoittamista kyseisillä paikkakunnilla.

Vuokraturva on kehittänyt oman palvelukonseptinsa asuntojen vuokraukseen. Asiakkaina on niin asuntosijoitusrahastoja, instituutioita kuin yksityishenkilöitäkin. ”Toimintamme ehkä keskeisin punainen lanka on se, että takaamme välittämämme vuokralaisen ensimmäisen vuoden vuokranmaksun”, Metsola kiteyttää.

Lisätietoja

Ilkka Hikipää, toimitusjohtaja, Vuokraturva Oy, p. 041 5161 431

Vuokraturva Oy lyhyesti

Vuokraturva on pääkaupunkiseudun suurin vuokra-asuntojen välittäjä, joka tekee tiivistä yhteistyötä Suomen Vuokranantajat ry:n ja Vuokralaisten Keskusliitto ry:n kanssa. Vuokraturva järjestää asuntoja mm. kemikaaliviraston työntekijöille ja Helsingin yliopiston kansainväliselle henkilökunnalle. Vuokraturva voitti kemikaaliviraston henkilökunnan asuntojen välityspalvelua koskevan Helsingin kaupungin järjestämän tarjouskilpailun maksimipistein jokaisella osa-alueella.

Vuokraturva on markkinajohtaja myös sijoitusasuntojen ostopalveluissa. Vuokraturva ja sen sisaryhtiöt Asuntoturva Oy ja Varallisuusvalmennus Oy tarjoavat yhdessä asiakkailleen tuottavia ja likvidejä asuntosijoituksia. Varallisuusvalmennus on erikoistunut suoriin ja Asuntoturva rahastomuotoisiin asuntosijoituksiin.

www.vuokraturva.fi
www.asuntoturva.fi
www.varallisuusvalmennus.f