Vuokra-asunnot Tapiola

Tapiola rakennukset

Tapiola lyhyesti

Tapiola tunnetaan puutarhakaupunkina. Se on myös kaupunkikeskus, jota palvelut, liikunta, kulttuuri ja taide elävöittävät. Alueen talot ovat pääosin 50- ja 60-luvuilta. Ne edustavat aikakauden uusimpia ideoita, joita haettiin, kun haluttiin rakentaa luonnonläheinen kaupunginosa vastapainona kaupungistumiselle. Rakennusten joukosta löytyy nimekkäiden suunnittelijoiden, kuten Alvar Aallon ja Aarne Ervin, taidonnäytteitä. Nykyaikaista henkeä alueelle tuo kauppakeskus Ainoa, jonka yhteydessä on asuintaloja. Tapiolan asukkaat pääsevät nauttimaan yhteydestä luontoon, joka on Tapiolan kauniisti kumpuilevassa maastossa lähellä. Tapiolan palvelutarjonta on nykyaikainen, ja kaupunginosan mittakaava on miellyttävä.

Erinomaiset liikenneyhteydet

Julkiset liikenneyhteydet kuljettavat todella kätevästi; bussien ohella Tapiolassa voi myös astua metron kyytiin. Luonnon koristamat kevyen liikenteen reitit houkuttelevat hyppäämään bussista pois jo ennen omaa pysäkkiä ja jatkamaan matkaa reippaillen. Autoilija hyötyy Länsiväylän ja Kehä I:n läheisyydestä.

Monipuolinen palvelu-, kulttuuri- ja liikuntatarjonta

Kauppakeskukset Ainoa ja Länsituuli tarjoavat runsaan palveluvalikoiman päivittäisiin tarpeisiin. Kulttuurinnälkään Tapiolassa on myös loistava kattaus: Espoon modernin taiteen museo EMMA, Espoon kulttuurikeskus, Tapiola Sinfonietta ja kaupunginteatteri takaavat unohtumattomia elämyksiä. Urheilumahdollisuuksia on myös runsaasti, mm. Tapiolan urheilupuisto ja Esport Areena. Talvella jääpuistossa pääsee luistelemaan. Ja tietysti, kun puutarhakaupunginosassa ollaan, alueen omat puistoalueet kutsuvat ulos ympäri vuoden. Espoon rantaraitti on myös lähellä, joten merimaisemiinkaan ei ole pitkä matka.

Koulut

Tapiolassa toimii päiväkoteja ja kouluja ala-asteesta lukioon. Tapiolan koulu tunnetaan erityisesti musiikkipainotuksestaan. Espoon musiikkiopisto toimii myös Tapiolassa. Aalto-yliopiston Otaniemen kampus sijaitsee lähellä Tapiolaa.

Välitämme asuntoja Tapiolassa Tee hakuvahti

Vuokraturva on Suomen johtava vuokra-asuntojen välittäjä.  Vuokraamme sekä yksityishenkilöiden että suurten vuokranantajien asuntoja. Jos etsit vuokra-asuntoa, tee hakuvahti tästä >>

Vuokranantaja! Tarvitsetko vuokralaisen asuntoon Tapiolassa?

 Katso palvelut vuokranantajalle >>